Kuvakenno

Digikamerassa valo ohjataan objektiivin läpi kuvakennolle (Sensor). Kuvakennolla olevien eriväristen suotimien avulla värisävyt erotellaan ja kamera tallentaa muodostetun kuvan valitussa tiedostomuodossa muistikortille.

Kuvan tarkkuuteen vaikuttavat kameran kennon ominaisuudet. Mitä enemmän kennossa on valoherkkiä soluja, sitä enemmän kuvaan saadaan pikseleitä ja sitä tarkempia kuvia muodostuu. Mitä laadukkaampi kenno on, sitä paremmin värit toistuvat. Mitä suurempi kennon koko on, sitä laadukkaampia ja kohinattomampia kuvista yleensä saadaan.

Mitä suurempia kuvakennon solut ovat fyysiseltä kooltaan, sitä parempia kuvia saadaan. Hyvin tiheässä olevat ja pienikokoiset solut eivät ole yhtä tarkkoja kuin suuremmat solut, joten pienikokoinen kenno vaikuttaa heikentävästi kuvanlaatuun. Suuremmalla solulla saadaan voimakkaampi signaali kuin pienellä solulla. Jos signaali ei ole tarpeeksi voimakas, seurauksena on kohinaa.

Tyypillisen digikameran kenno on toteutettu GRGB-menetelmällä, eli siinä on kaksinkertainen määrä vihreitä soluja verrattuna punaisiin ja sinisiin. Tämä johtuu siitä, että ihmissilmä on herkin vihreille sävyille, joten ne saadaan tarkemmin kuvaan, kun soluja on enemmän.

Kuvakennon koolla on muutakin merkitystä kuin kuvan laatu. Mitä pienempi kenno on, sitä pienemmälle alueelle kuva joudutaan linssien avulla kohdistamaan. Siitä syystä hyvin pienien kennojen kohdalla kamerassa ei esimerkiksi ole käytettävissä pieniä tai suuria aukkoja, koska kuvanlaatu kärsisi liikaa.

Suuremmalla kennolla saadaan tarkempi ja suurempikontrastisempi kuva. Suuremmassa kennossa on myös suuremmat solut, joiden avulla muodostuu vähemmän kohinaa sekä saavutetaan parempi sävyerottelu varsinkin vaaleissa ja tummissa sävyissä. Suurempi kenno on siis parempi, vaikka se kuluttaakin enemmän virtaa.

Kuvakennojen koot ovat seuraavanlaisia: Full Frame, 36x24 mm (koko on sama kuin 35 mm kinofilmijärjestelmässä); APS-H 28,7x19 mm; Nikon APS-C, 23,6x15,7; Canon APS-C, 22,2x14,8 mm; Four Thirds, 17,3x13 mm ja pokkareissa 7,6x5,7 mm tai alle.


CCD ja CMOS

CCD-kenno (Charge Coupled Device) on laadultaan paras kennovaihtoehto, mutta CMOS-kenno (Complementary Metal Oxide Semiconductor) on huomattavasti edullisempi ja se kuluttaa vähemmän virtaa kuin CCD-kenno. Virrankulutuksen ero saattaa olla jopa 100-kertainen. Siksi kameravalmistajat käyttävät CMOS-kennoa nykyisin lähes poikkeuksetta.

Koska CMOS-kenno tuottaa enemmän kohinaa, käytetään niiden yhteydessä erityistä kohinanpoisto-ohjelmaa.

CMOS-kenno ei ole niin valoherkkä kuin CCD-kenno johtuen jokaisen kuvapikselin yhteyteen sijoitetuista transistoreista, jotka kuluttavat valontunnistustilaa. CMOS-kennossa on enemmän transistoreita, koska luettu kuvatieto kuljetetaan useampien johdinten kautta kameran prosessorille. CCD-kennossa kaikki tieto kulkee yhden johtimen kautta.